Treenaa kuin erikoisjoukot | Sipoon Syke

Treenaa kuin Erikoisjoukot -näytetunti 31.1. klo 18.00

Treenaa kuin erikoisjoukot -tunti on siviileille yksinkertainen mutta tehokas ja nopea harjoittelumuoto joka on rakennettu sotilasvirassa palvelevien viranomaisten käyttöön pitämään yllä ja parantamaan fyysistä suorituskykyä myös silloin kun ei ole mahdollista, järkevää tai tarkoituksenmukaista lähteä pitkille lenkeille tai hienoille kuntosaleille.


Jouni on ollut Rajavartiolaitoksen palveluksessa vuodesta -91 alkaen. Rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueessa hän palveli kahteen otteeseen, 90-luvun alussa ja 2000-luvun alussa. Rivioperaattorin tehtävän lisäksi Jouni toimi valmiusjoukkueessa kouluttajana.

Erikoisjoukkotoiminnan ulkopuolella hän on toiminut Rajavartiolaitoksen voimankäytön kouluttajana jo vuodesta -92 aina siihen asti kun siirtyi reserviin viime vuoden elokuussa (2022).

Jouni toimi oman toimensa ohella vuosittain Raja-, ja merivartiokoululla peruskurssin voimankäytön kouluttajana sekä uusien voimankäytön kouluttajien kouluttajana. Viimeiset 13 vuotta virkatehtävänä hänellä oli Suomenlahden merivartioston Valvontaryhmässä vuoropäällikkönä.


"- Luonnollisestikin fyysinen voimankäyttö sekä ampumakoulutus sisältää paljon harjoitteita fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi, ja tämän puolen kehittäminen on ollut melko suuressakin roolissa koulutustoiminnassani.

Olen pyrkinyt rakentamaan koulutuksiin sekä työtehtäviin soveltuvia yksinkertaisia harjoitteita jotka mahdollisimman paljon tukisivat virkatehtävissä vaadittavaa toimintakykyä."


Tuntikuvaus

Kantavana ideana on ollut se että kaikilla harjoitteilla on joku toimintaa tukeva peruste, ne voidaan tehdä käytännöllisesti katsoen missä hyvänsä ilman isoa tilaa tai mitään lisälaitteita/välineitä, ne voidaan tehdä yksin tai partiona ja tarvittava lisävastus löytyy pukemalla päälle ja kantamalla harjoitteissa mukana niitä varusteita mitä virkatehtävän suorittaminen edellyttää. Osa liikkeistä on melko vaativia ja edellyttävät jonkinasteista kuntoa ymmärrettävistä syistä mutta mitään akrobatiaa tai bodaamista ne eivät missään nimessä ole.


Siviilipuolella Jouni on myös toiminut 6 vuotta kuntosaliyrittäjänä, vetänyt erilaisia kamppailulajiharjoituksia sekä itsepuolustusharjoituksia reilut kymmenisen vuotta. Viime aikoina hän on innostunut valmentamaan voimailijoita vaikkei mitään hienoja tutkintoja tai kultamitaleita ole omaan kaappiin onnistunut keräämään.

"Valmennettavieni meriiteistä voisi mainita kaksi MM-pronssia IPF:n junioreiden voimanostossa, yksi naisten SM-kulta FPO:n maastavedossa, sotilasurheiluliiton sotilaspenkin SM-kulta naisissa, ja SM-pronssi miehissä".


Treenaa kuin erikoisjoukot -tunti on siviileille yksinkertainen mutta tehokas ja nopea harjoittelumuoto joka on rakennettu sotilasvirassa palvelevien viranomaisten käyttöön pitämään yllä ja parantamaan fyysistä suorituskykyä myös silloin kun ei ole mahdollista, järkevää tai tarkoituksenmukaista lähteä pitkille lenkeille tai hienoille kuntosaleille.


Ilmoittaudu mukaan tunnille sovelluksemme kautta.

Erikoisjoukkotreeniin tarjolla osallistujille Optishake-juomat.
​​​​​​​
Nähdään!


31.01.2023 18:00 - 19:00

Tunti perustuu erikoisjoukkojen harjoitustapaan. 
Tällä tunnilla esitetään siviileille yksinkertainen mutta tehokas ja nopea harjoittelumuoto joka on rakennettu sotilasvirassa palvelevien viranomaisten käyttöön pitämään yllä ja parantamaan fyysistä suorituskykyä myös silloin kun ei ole mahdollista, järkevää tai tarkoituksenmukaista lähteä pitkille lenkeille tai hienoille kuntosaleille.

Erikoisjoukkotreeniin tarjolla osallistujille Optishake-juomat.

Erikoislajit

Ilmoittaudu

Tapahtumapaikka

Ryhmäliikuntasali

Optishake juoma-automaatti nyt Sykkeellä

Optishake on vallankumouksellinen juomapalvelu, josta saat kaikki tarvitsemasi treenijuomat yhdellä kiinteällä kuukausimaksulla!

Lue lisää