Inga-Sofian asiakastarina | Sipoon Syke

Inga-Sofian asiakastarina

Kyselimme asiakkailtamme, miten he kokevat Sipoon Sykkeen ja mikä pitää heidät motivoituneina. Nyt tutustumme Ingaan.


Inga-Sofia on treenannut Sipoon Sykkeellä noin kaksi vuotta mutta myöntää että välillä on niitä taukojakin ollut. Motivaatiota treenaamiseen Inga saa muun muassa siitä että Sipoon Sykkeellä treenaa myös hänen kaverit.

Salilla on Ingan mielestä tosi hyvä ilmapiiri ja henkilökunta on avuliaita. Aina on saanut apuja kunhan on uskaltanut kysyä.

Hyvinvointi merkitsee Inga-Sofialle sitä että pystyy aktiivisesti liikkumaan ja tekemään kaikkea mitä haluaa. Aloittamiseen ei mikään muu auta kuin kerätä rohkeutta ja uskaltaa ottaa sen ensi askeleen vaikka jännittääkin. Loppuun hän vielä muistuttaa että henkilökunnalta saa aina apua ja tukea jos tarvitsee.


​​​​​​​Kiitos paljon Inga-Sofia tarinastasi. Jatkakaa kavereiden kanssa treenaamista ja sparratkaa toisianne niin tuloksiakin syntyy.


Hannan asiakastarina

Kyselimme asiakkailtamme, miten he kokevat Sipoon Sykkeen ja mikä pitää heidät motivoituneina. Nyt tutustumme Hannaan.

Lue lisää


Asiakastarinat ja kokemukset

Tutustu Sipoon Sykkeen asiakkaiden kokemuksiin.

Lue lisää