Ryhmäliikunnat Sipoon Sykkeellä | Sipoon Syke

Uusi vuosi käyntiin monipuolisella ryhmäliikunta-aikataululla

Uuden vuoden ryhmäliikunta-aikataulu starttaa 2.1.2024. Tutustu tuntivalikoimaan ja kalenteroi uuden vuoden jumpat itsellesi ylös.


Tammikuussa muutama muutos ryhmäliikunta-aikatauluun. Ihana ohjaajamme Wilma ohjaa meillä viimeistä kertaa 18.12.2023 ja tammikuusta lähtien maanantain Spinning tunti siirtyykin tiistaille ja tällöin päästään polkemaan Katjan kanssa.

Syke-Fysio on saanut huiman palautteen ja toiveenne on kuultu joten lisäsimme kevätkaudelle toisen Syke-Fysio tunnin torstaille. Mikäli et vielä ole ennättänyt kokeilemaan kyseistä tuntia niin kannattaa ihmeessä tulla kokeilemaan. Joka viikko keskitytään johonkin tiettyyn alueeseen kuten esimerkiksi polvet ja nilkat tai olkapäät ja hartiat. Mikä teema milläkin tunnilla on näet varausjärjestelmästä tuntikuvauksen kohdalla.

Äijäjooga ei valitettavasti saanut sellaista äijäryntäystä että sitä olisi sellaisenaan kannattavaa jatkaa nyt keväällä. Äijäjoogan korvaakin tammikuusta alkaen Kehonhuolto tunti. On venyttelyä, liikkuvuusharjoittelua ja ohjaajan urheiluhierojataustastasta johtuen päästään myös hyödyntämään hierontarullaa.

Myös sunnuntaille on tullut uusi tunti joka täten korvaa aiemman RPV:n. Happy Hour tunti tai "Sunday Funday"- tunnin tarkoitus on saada erikoisempia tunteja aina silloin tällöin tarjolle. Anna on hyvin monipuolinen ohjaaja eikä kaikkea oikein tahdo saada mahtumaan aikatauluun joten siitä syntyi idea tästä. Tuntina voi siis olla sisäpyöräilyä, tanssia, kuntonyrkkeilyä tai mitä vaan. Tunnin teema ilmoitetaan aina varausjärjestelmässä tuntikuvauksessa joten ihan sokkona tunnille ei kuitenkaan tarvitse tulla. Toiveita Happy Hour tuntien teemoista voi siis ilmoittaa meille.

Muistakaa treenata monipuolisesti!

Kevään ryhmäliikunta aikataulu alkaa 2.1.2024


Katso myös ryhmäliikuntatuntien ulkopuoliset tilavaraukset ja pienryhmät tästä

Kuntosalin ja toiminnallisen alueen tilavaraukset

Alla olevasta listasta näkyy tämän hetkinen tilanne tilavarauksien osalta keväälle 2024. Huomioithan että pieniä muutoksia saattaa esiintyä. Ryhmäliikuntatunnit näkyvät omassa aikataulussa.

Lue lisää


Ryhmäliikunnan tuntikuvaukset

Sipoon Sykkeeltä löydät monipuolisen valikoiman erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Tutustu tuntivalikoimaan tarkemmin ja löydä itsellesi sopivimmat tunnit.

Lue lisää

Ryhmäliikuntatunneille ilmoittautuminen tapahtuu helpoiten meidän mobiilisovelluksen kautta.

Varaa ja vahvista osallistumisesi ryhmäliikuntatunneille varausjärjestelmän kautta

Mikäli olet ensimmäistä kertaa ilmoittautumassa Sipoon Sykkeen ryhmäliikuntatunneille luethan ensin ohjeet alta.

Lue lisää


#26 Blogi - Ravinnon monipuolisuus 4/4

Vaikka ruokavaliosi sisältäisi terveellisiä ruoka-aineita, se ei takaa ruokavalion monipuolisuutta. Monipuolinen ruokavalio on värikäs, maistuu hyvältä ja sisältää vaihtelevasti eri hiilihydraattien, proteiinien ja kasvisten lähteitä!

Lue lisää