Sirpan asiakastarina
Kyselimme asiakkailtamme, miten he kokevat Sipoon Sykkeen ja mikä pitää heidät motivoituneina. Tällä kertaa pääsemme tutustumaan Sirpaan.
Kivuton arki ja parempi jaksaminen löytyivät voimaharjoittelun avulla
Mistä kaikki alkoi?
Yksipuolinen juoksuharrastus ja ikääntymisen mukanaan tuomat pienet vaivat alkoivat tuntua kehossa. Ajatus oli selkeä: parempi lihaskunto voisi helpottaa kipuja ja ennaltaehkäistä uusia. Kun vielä aivan lähialueelle avautui houkutteleva kuntosali, päätös aloittaa treenaaminen syntyi helposti.
Suurin muutos treenaamisen myötä?
Yksinkertainen mutta merkittävä: enää ei kolota joka paikkaan – ainakaan kovin usein. Kun keho voi paremmin, myös arki tuntuu kevyemmältä.
Mikä treenissä innostaa eniten?
Viime aikoina treeneihin on tuonut uutta puhtia treenisovellus, joka suunnittelee harjoitukset valmiiksi. Kun treenin päätteeksi voi painaa sovelluksesta valmis ja siirtyä hyvällä mielellä suihkuun, jää tunne, että tehty työ riittää. Ennen mielessä pyöri usein ajatus, että pitäisi tehdä vielä enemmän.
Sovellus huolehtii siitä, että kaikki lihasryhmät tulevat treenattua, joten harjoittelussa voi keskittyä vain tekemiseen. Ja mikä parasta – treenaaminen tuntuu jopa hauskalta.
Vaikutukset arkeen ja hyvinvointiin
Säännöllinen harjoittelu näkyy nopeasti arjessa. Omassa kehossa on mukavampi olla, ryhti pysyy parempana ja jaksaminen lisääntyy. Treenillä aloitettu päivä sujuu usein kevyemmin, ja myös yöunet paranevat.
Mistä motivaatio syntyy silloin, kun ei huvita?
Ratkaisu löytyy ennakoinnista. Treeniaamut päätetään etukäteen ja treenivaatteet laitetaan valmiiksi jo illalla. Aamulla ei jää tilaa pohdinnalle – lähdetään vain liikkeelle.
Motivaatiota tuovat myös tulevat seikkailut, kuten laskettelulomat ja Lapin vaellukset, joita varten kunnosta halutaan pitää huolta. Välillä tavoitteet voivat olla pieniä mutta innostavia: esimerkiksi ensimmäinen leuanveto, yhdellä kädellä roikkuminen tai vaikkapa kaverihaaste tehdä tuhat kyykkyä kuukaudessa
Taukojakin tulee elämään väistämättä – työmatkat, sairastumiset tai pienet vammat keskeyttävät välillä harjoittelun. Tärkeintä on kuitenkin palata takaisin ilman turhaa harmittelua. Ja jos jokin liike ei tunnu hyvältä, vaihtoehtoja löytyy helposti.
Lopulta suurin motivaation lähde on terveyden, toimintakyvyn ja liikkumisen ilon säilyttäminen.
Viesti salille lähtöä vielä miettivälle
”Just show up.” Riittää, että ilmestyt paikalle. Vaikka tekisit vain vähän, teet sen itseäsi varten. Jokainen treeni on parempi kuin ei treeniä lainkaan.
Kotona voi toki treenata, mutta monelle salille lähteminen tekee harjoittelusta säännöllisempää. Kun treeni on kalenterissa, se myös toteutuu – ja keho kiittää.
Lämmin kiitos Sirpa, että jaoit tarinasi kanssamme!
On ilo nähdä, miten säännöllinen harjoittelu tuo voimaa ja hyvinvointia arkeen. Toivotamme sinulle paljon onnistumisia treeneihin ja liikunnan iloa myös jatkossa. Nähdään salilla!
Kyselimme asiakkailtamme, miten he kokevat Sipoon Sykkeen ja mikä pitää heidät motivoituneina. Tällä kertaa pääsemme tutustumaan Sirpaan.