Laadukas liike on lääke -pienryhmä
Valmennus sinulle, joka omaat jo hiukan harjoittelutaustaa, mutta olet huomannut kehossa kolottavan ja joidenkin liikkeiden tuntuvan epämiellyttäviltä. Ristiselkää ehkä vähän jomottaa ja polvia aristaa. Olkapäätä särkee - yölläkin. Valmennukseen osallistuvalla saa olla pieniä vaivoja, joita sitten yritämme yhdessä ratkoa.
Liike on usein lääke – oikein annosteltuna. Liika liike ei ole hyväksi ja liian vähän on myös haitaksi – ihminen on kuitenkin luotu liikkumaan.
Valmennuksessa keskitytään laadukkaaseen liikkeeseen. Analysoidaan jokainen liike ja säädetään tekniikka täydelliseksi. Harjoitellaan turvallisesti ja määrätietoisesti. Tavoitteena kivuton keho. Se on oikeasti saavutettavissa! Jos esimerkiksi kärsit lievästä nivelkulumasta tai kiertäjänkalvosimen oireyhtymästä, on laadukas liike ratkaisu ongelmaasi. Oikeilla liikkeillä voimme vahvistaa tukilihaksia ja muodostaa toimiva kokonaisuus. Löydetään myös ne alueet kehosta, jotka ovat heikkoja ja ne, jotka ovat kireitä. Vahvistetaan heikkoja lihaksia ja venytellään kireitä.
Valmennus sisältää:
- Nousujohteinen harjoitusohjelma
- Tarpeen mukaan yksillöllisesti räätälöidyt liikkeet
- Tavoitetta tukeva ravintoneuvonta
- Valmentajan tuki WhatsApp -ryhmässä
- Hinta 93,90€/ kk (5kk) (hinta lisätään jäsenyysmaksuun, mikäli jäsenyys on voimassa)
- Valmennuksen kesto 20 viikkoa (5kk)
- SEURAAVA ALOITUS 5.1.2025, lopetus 25.05.2025
- Sunnuntaisin klo 11:05-12:05
- Max määrä osallistujia: 12
Tervetuloa mukaan! Ilmoittautuminen on sitova.