Asiakastiedote 23.12.2021 - Kundinfo | Sipoon Syke

Asiakastiedote 23.12.2021 - Kundmeddelande

Aluehallintovirasto on julkaissut päätöksen (23.12.2021) jossa määrätään muun muassa kuntosalit sulkemaan ovensa. Tällaista joululahjaa emme toivoneet mutta ei tässä muuta voida. Ovet sulkeutuu 28.12.2021 ja tämän hetkisen tiedon mukaan avautuvat jälleen 11.1.2022.

Saimme juuri tietoomme aluehallintoviraston päätöksestä asettaa ovemme zäppiin pariksi viikoksi. Sulku alkaa 28.12.2021 ja jatkuu 2 viikkoa, eli sulku on voimassa 10.1.2022 asti.

Tilanteelle emme valitettavasti voida tehdään mitään muuta kuin toimia ohjeiden mukaisesti. Tärkeää on treenata ja pitää itsestään huolta mutta tärkeää on myös se, että sairaalasta saa hoitoa, jos/kun sellaiselle tulee tarve.

Ryhmäliikuntatunnit siirtyvät näillä tiedoilla verkkoon ja joulupyhien vuoksi ilmoitamme tästä muutoksesta hieman myöhemmin. Tämän vuoden viimeiset ohjatut tunnit meillä pidetään siis 27.12.2021.

Rahallista korvausta ovien sulkemisesta emme valitettavasti pysty lupaamaan, mutta oletuksena pyrimme siihen, että saamme korvattua teille menetetyn treeniajan pidentämällä treeniaikaa tai hyvittämällä menetetyn ajan maksuissa. Pyydämme, että seuraatte sähköpostiinne saatua tiedotusta ja ohjeita (23.12.2021).


Kaikesta huolimatta meidän koko 16-hengen vahvuisella tiimillä on vahva usko tulevaisuuteen ja siihen, että asiat järjestyvät!

​​​​​​​Toivotamme teille kaikille oikein rauhallista ja rentouttavaa joulua!


Asiakaspalvelumme palvelee teitä joulun alla seuraavasti:

Jouluaattto 24.12 - suljettu
Joulupäivä 25.12 - suljettu
Tapaninpäivä 26.12 - palvelemme sähköisesti info@sipoonsyke.fi
Maanantaina 27.12 - Asiakaspalvelumme palvelee fyysisesti kello 10.00-13.00 & 15.00-19.00
Tiistaina 28.12 alkaen vain sähköisesti info@sipoonsyke.


PS. Saatte sähköpostiinne myös lyhyen kotitreeniohjelmaan jos tulee tylsä hetki!

Kundinfon är även skickad på svenska till er epost
​​​​​​​This customer info has been sent to you in english as well