Jounin asiakastarina | Sipoon Syke

Jounin asiakastarina

Kyselimme asiakkailtamme, miten he kokevat Sipoon Sykkeen ja mikä pitää heidät motivoituneina. Tutustu Jouniin täältä.

On treenannut noin 4 vuotta Sipoon Sykkeellä. Hyvinvointi tarkoittaa Jounille yksinkertaisesti päivittäistä jaksamista ja sitä, että selkä ei ole kipeä. Hän sanoo, että Sykkeelle hänet saa palaamaan hulluus – ”kun rupeaa jotain tekemään niin on vaikea lopettaa”. Näköjään salitreeni on hyvin koukuttavaa Jounille – hyvä niin.

Vinkin aloittamista pohtivalle Jouni sanoo, ettei kannata pelätä. Hän ei ole itsekään käynyt salilla ennen 50 vuoden ikää, mutta aloitettuaan päivittäinen jaksaminen on parantunut ja arkikin tuntuu kevyemmältä. Voimaakin on tullut lisää ja Jounilla olikin kiva tavoite: Ennen kun täyttää 60v, pitäisi saada maasta vedettyä 160kg. Jouni on täyttänyt 60v ja tavoite on saavutettu. Mahtavaa Jouni!

Jouni pysyy itse motivoituneena asettamalla itselleen tavoitteita ja tällä hetkellä tavoite on koronakilojen tiputtaminen.


Hyvä Jouni! Kiitos jakamisesta​​​​​​​

#backtosyke


Treenaa yhteensä vähintään kolmetoista kertaa, niin osallistut arvontaan. Ei ole siis pakko treenata joka viikko, mikäli lomat/ matkat ym. osuvat viikoille.

Kesähaaste 2026

Treenaa kesällä vähintään kerran viikossa eli yhteensä vähintään 13 kertaa ajalla 1.6.–30.8.2026 ja merkitse treenisi kuntosalin seinällä olevaan taulukkoon. Näin osallistut arvontaan, jonka pääpalkintona on huikea yllätyspalkinto!

Lue lisää


Arvosteluja ja kokemuksia Sipoon Sykkeestä

Lue asiakkaidemme Googlessa julkaistuja kokemuksia Sipoon Sykkeestä.

Lue lisää