Ohjatut ryhmäliikuntatunnit Sipoon Sykkeellä on tauolla | Sipoon Syke

Ohjatut ryhmäliikuntatunnit Sipoon Sykkeellä on tauolla

Vallitsevan tilanteen ja viranomaisten päätöksen vuoksi kaikki ryhmäliikuntatuntimme ovat nyt peruttu aina 13.4 saakka. Kuntosalimme ovet pysyvät kuitenkin yhä avoinna treenaajille, kunnes toisin määrätään.

Kuvassa vain osa meidän koko ihanaa tiimiä! Useampi ohjaaja ja asiakaspalvelija/lapsiparkkiohjaaja uupuu kuvasta. Tärkeitä tyyppejä ovat kaikki omalla panostuksellaan.

Eletään hyvin poikkeuksellisia aikoja ja tämä koronaviruksen aiheuttama tilanne on pistänyt myös meidät Sipoon Sykkeellä miettimään asioita. Seuraamme jatkuvasti THL:än ja muiden viranomaisten määräyksiä ja toimimme niiden mukaisesti.

Vallitsevan tilanteen ja viranomaisten päätöksen vuoksi kaikki ryhmäliikuntatuntimme ovat nyt peruttu aina 13.4 saakka. Kuntosalimme ovet pysyvät kuitenkin yhä avoinna treenaajille, kunnes toisin määrätään.

Tilanne voi kuitenkin muuttua hyvinkin äkkiä, joten seuraathan ajantasaista tiedotusta somessa sekä ryhmäliikunta-aikataulun päivityksiä Sipoon Syke sovelluksessa.

Tämän kriisin keskellä haluamme myös muistuttaa teitä siitä, että Sipoon Syke on pieni yksityinen kuntokeskus. Työllistämme tavalla tai toisella lähes kaksikymmentä ihmistä. Meitä on siis suhteellisen iso tiimi joka on joko täysin tai osittain taloudellisesti riippuvainen meidän toiminnasta.

Olemme saaneet lukuisia yhteydenottoja koskien tauotuksia ja irtisanoutumisia, johtuen koronaviruksesta, mutta rehellisyyden nimissä meillä ei ole mahdollisuutta, saatikka varaa tauottaa asiakkuuksia tämän kriisin keskellä. Kuukausittaiset laskut tulevat meille kuitenkin maksettavaksi ja mitkään vakuutusyhtiöt eivät tässä tilanteessa korvaa mitään, joten edessä voi olla jopa ovien sulkeminen lopullisesti. Sitä emme tietenkään haluaisi ja se olisi viimeinen vaihtoehto tässä tilanteessa.

Päästäksemme tämän hieman vaikeamman ajan yli pyydämme, että jatkaisit tai ainakin harkitsisit jatkaa jäsenyyttäsi normaalisti vaikka et kävisikään salilla treenaamassa vähään aikaan, mikäli se vaan on sinulle taloudellisesti mahdollista.

Ryhmäliikuntojen tauolle laittaminen ei tunnu kivalta mutta tämä tilanne oli tavallaan odotettavissa kun on seurannut uutisia maailmalla. Siitä syystä olemmekin jo pohtineet seuraavaa siirtoa kuinka me voimme liikuttaa teitä rajoituksista huolimatta. Tavoitteena on saada mahdollisimman nopealla aikataululla pystyyn ohjatut ryhmäliikuntatunnit verkossa jonka jokainen halukas voi suorittaa sieltä kotisohvalta. Lisätietoa tästä heti kun saadaan ensimmäinen pilottiiohjaus tehtyä. Pysythän siis kuulolla!

Viestimme siis on, että jatkaisit jäsenyyttäsi meillä (tai itse asiassa millä tahansa salilla), jos vain taloudellisesti pystyt siihen. Tue myös muita pienyrittäjiä joiden palveluista haluat pitää kiinni ja erityisesti sellaisia yrityksiä joiden haluat jatkavan toimintaansa vielä tämän jälkeenkin. Jos pystyt ostamaan lahjakortteja, voit ostaa niitä ja käyttää palvelua myöhemmin.

Elämä kuitenkin jatkuu ja ihmisten on pidettävä huolta itsestään ja toisistaan. Fyysisesti aktiivinen elämäntapa ja säännöllinen kuntoilu auttaa jaksamaan


Pidetäänhän itsestämme ja toisistamme huolta! Iloa viikkoon kaikille! ✨