#9 Blogi - Onnistumistarina

En ole koskaan pitänyt liikunnasta. Kouluaikoina olin se tyttö, joka valittiin viimeisten joukosta
joukkueisiin. Välillä yrittänyt eri ryhmäliikuntamuotoja, mutta puoliväkisin niihin raahautunut. Painoa
alkoi kertymään aikuisena vaivihkaa. Raskauden jälkeiset kilotkaan eivät lähteneet synnytyksen jälkeen, joten päätin kokeilla kuntosalia ensimmäistä kertaa. Sain silloin aloittaessani ohjelman mitä seurata. Orjallisesti ajoin eri paikkakunnalle, vetämään saamaani ohjelmaa uudestaan ja uudestaan.

En tykännyt liikunnasta vieläkään, ja salikäynnit vähenivät vähenemistään, kunnes eräänä päivänä huomasin, että olin maksanut tyhjästä useita kuukausia.

Seitsemän vuotta myöhemmin, syksyllä 2018, istuin sohvalla kännykkä kädessäni, ja päätin että nyt on oikeasti aika ottaa itseään niskasta kiinni. Sipoon Syke oli jo sijaintinsa puolesta mietityttänyt jonkin aikaa. Kynnys mennä sinne tuntui vaan korkealta. Mitä siellä pitää tehdä? Mitä jos teen kaiken väärin? Mitä jos kaikki katsoo...? Selailin Sipoon Sykkeen sivuja ja silmiin osui ABC-pienryhmävalmennus. Mainitsin siitä vierelläni istuvalle miehelleni. Luettuaan ilmoituksen, hänenkin kiinnostus heräsi, ja päätimme kummatkin ilmoittautua. Mieheni oli jo noin vuosi aikaisemmin saanut työterveydenhoitajaltaan ohjeet pudottaa painoaan. Kiloja oli samanlailla kertynyt hänellekin vuosi vuodelta liikaa. Hän otti silloin samantien ohjeesta vaarin ja jätti iltanapostelut pois. Samoin sai jäädä kaikki sokeri- ja lukuisat energiajuomat, joita työn ohessa tuli juotua. Pitsa ja hampurilaislounaat vaihtuivat lounasruokapaikkoihin salaattipöytineen. Vuodessa hänen painonsa
tippui miltein kaksikymmentä kiloa! Mutta edelleenkin oli hieman työtä jäljellä.

Liikunta ei ole ollut miehelleni samanlainen mörkö, kuin itselleni. Hän oli mm ehtinyt kokeilla monia eri
kamppailulajeja, mutta sitä ihan omaa lajia ei ollut löytynyt, ja harrastukset olivat olleet liian kaukana.
Pari viikkoa myöhemmin astuimme Sipoon Sykkeen ensimmäiselle ABC- valmennustunnille, ja se oli
menoa! Ensin jännitti todella paljon, miten pysyisi ryhmän tahdissa. Muut olivat varmasti paljon
kokeneempia. Muilla oli varmasti paljon parempi kunto. Kaikki pelko kaikkosi kuitenkin jo
ensimmäisenä kertana. Valmentajamme Mats oli alusta lähtien todella kannustava! Treenasimme
ryhmässä, mutta kunkin omien rajojen puitteissa. Mikäli joku liike ei sopinut, niin tilalle löytyi heti liike,
joka ei tuntunut pahalta. Ja kass kummaa, seuraavalla kerralla pystyikin jo tekemään liikkeen, mikä ensin ei onnistunut!

Saimme paljon vinkkejä myös ruokailuun. Kasvisten määrä lisääntyi lautasella ja ymmärsimme säännöllisen ruokailun tärkeyden. Iltapalaakaan ei saanut unohtaa. Piti vain tietää, mitä illalla söi.

Ensimmäisen kolmen kk jälkeen huomasimme ilmoittautuvamme jo jatkokurssille. Omat selkäkivut olivat kaikonneet. Tuntui että energiaa oli vaikka muille jakaa. Unen laatu parani. Painokin alkoi tippumaan. Yhteisten treenien välissä, tuntemuksia ja ruokavinkkejä vaihdeltiin muiden ryhmäläisten kesken whats- up ryhmässä. Matsin ohjeistamia treenejä tehtiin myös omatoimisesti.

Keväällä kummaltakin oli lähtenyt reilu kymmenen kiloa! Nyt menossa on jo ties kuin mones jatkokurssin jatkokurssi. Varmasti pärjäisi jo omatoimisestikin, mutta ryhmä pitää motivaation yllä. Ohjelma muuttuu jatkuvasti, eikä liikkuminen käy missään vaiheessa tylsäksi. Mats huomaa mitä missäkin vaiheessa tarvitsemme, ja kaavailee juuri meille sopivat liikkeet. Hän osaa myös olla sopivasti vaativa. Omatoimisesti usein huomaa pysyvänsä mukavuusalueellaan, mutta pienellä kannustuksella, huomaakin jaksavansa vielä vähän lisää, ja kehittyvänsä!

Vielä on uusia tavoitteita saavutettavana, mutta se että tänä päivänä voimme kummatkin sanoa pitävämme liikkumisesta, on kyllä parasta!

Kommentit