Henkilökuntaesittelyssä Hanna | Sipoon Syke

Hanna Pentti ottaa vastaan yksilövalmennettavia


Moikka! Mun nimi on Hanna ja olen kotoisin Sipoosta. Olen opiskellut liikunnanohjaajaksi Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Aloitin satunnaisten ryhmäliikuntojen ohjaamisen 19-vuotiaana ja nyt olen ohjannut säännöllisesti erilaisia ryhmäliikuntatunteja sekä Sipoossa, Järvenpäässä, Keravalla että Kajaanissa jo reilun parin vuoden ajan. Olen asunut Sipoossa lähes koko elämäni mutta nykyisin asun Järvenpäässä.

Omat elintavat ja liikuntatottumukset ovat asioita, joissa liikunta-alan ammattilainen voi auttaa
mutta halu tavoitteiden saavuttamiseen lähtee aina yksilöstä itsestään. Tämän vuoksi
tavoitteiden tulee olla realistisia, ja sisäistä motivaatiota tukevia. Liikunta merkitsee minulle hyvinvointia ja saan sen avulla myös purettua stressiä. Huonostakin päivästä saa hyvän, kun pääsee liikkumaan itselleen sopivalla tavalla.

​​​​​​​Valmentajana minulle on erittäin tärkeää, että asiakas saa liikunnasta iloa, saavuttaa omia
tavoitteitaan, haastaa itseään ja kokee onnistumisen tunteita. Haluankin auttaa asiakkaitani
voimaan paremmin sekä löytämään itselleen mieluisan tavan liikkua ja näyttää, että liikunta
voi parhaimmillaan toimia suurena voimavarana ja tuoda lisää jaksamista arkeen.

Mikäli haluat lisää motivaatiota säännöllisempään ja tavoitteellisempaan treenaamiseen,
apua omien tavoitteiden saavuttamiseen tai apua liikuntaharrastuksen aloittamiseen, olethan
yhteydessä!



Sykkeellä kuvataan TV-sarjaa (uusi pvm tulossa)

Valitettavasti päähenkilön sairastaessa, joudumme perumaan keskiviikon televisiosarjan kuvaukset Sykkeellä, joten kaikki toimii normaalisti silloin. Informoimme uudesta kuvauspäivästä heti saadessamme siitä tiedon. Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan kuvauksiin taustahenkilönä ilmoittaudu lomakkeella mukaan, kun saamme päätettyä uuden kuvauspäivän.

Lue lisää